MAISTERI T. – Elävänä Storyvillessä
(Rapid Road 2023CD001)
Tässä se nyt vihdoin on, Maisteri T:n tuore livealbumi, viime vuoden keväällä Storyvillessä taltioitu kymmenen kappaleen napakka paketti, jota ainakin allekirjoittanut on odottanut jo pitkään. Soundit ovat hyvät ja bändi tapansa mukaan iskussa. Mielenkiintoiseksi julkaisun tekee se, että vaikka mukana on edellisiltä albumeilta tuttuja kappaleita, niin puolet materiaalista on aikaisemmin levyttämättömiä. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että vaikka omistaisi bändin molemmat pitkäsoitot, niin ei ole mitään syytä jättää tätä ostamatta.
Automaattinainen eli tuttavallisemmin Joe Hill Louisin Hydramatic Woman toimii levyversiota paremmin. Little Charlie & The Nightcatsin alkuperäiselle uskollinen En bonjaa espanjaa (I Don’t Speak No Spanish) on tekstiltään aika hulvaton. Vaikkei tarinan henkilö espanjaa osaa, niin ei tarvitse koko sanakirjaa osata, mielestäni riittää hyvin, kun tietää, mikä ero on sanoilla cerveza ja servicio.
Aluksi ihmettelin, kuinka suomenkielisestä materiaalistaan tunnetun bändin levyllä on kappale nimeltä Sweaty Beaver. Englanninkielisestä nimestä huolimatta ei kolmannella kotimaisella ole ruvettu laulamaan, vaan kyseessä on kitaristi Sammeli Palovaaran säveltämä instrumentaali. Tarkoitetaanko tässä nyt keikalla hikeentynyttä Beaversin farkkurotsia vai mitä, mutta joka tapauksessa hikinen majava kuulostaisi aika kornilta. Kappale toimii mainiona välipalana ennen loppurutistusta.
Rakkauden taituri pitkine instrumentaaliosuuksineen on todella svengaava. Omista kappaleista Liikaa oot on aina kuulunut suosikkeihini ja hienosti se kulkee tälläkin kertaa. Caldonia on saanut nimen Katriina ja hyvin irtoaa tämä uusioluenta, näinkin tutusta kappaleesta. Levyn hurjin veto on loppuun säästetty pari vuotta sitten digisinkkuna julkaistu, aina niin ajankohtainen Hän somettaa. Nyt ei kuulla Rick Estrin -tyylistä bändiä tukevaa soittoa tai Stevie Wonderille tunnusomaista lurittelua vaan tarjolla on todellista harpputuuttausta. Kappaleessa ei jarrutella, vaan vedetään Timo Mäkisen tavoin mutkat suoriksi.
Ettei tämä nyt olisi pelkkää ylisanoja pursuavaa kritiikitöntä kehua, niin yleisöääniä olisin kappaleiden väliin hieman enemmän jättänyt, eikä välispiikeistäkään olisi haittaa ollut. Näin maistuvaa musiikkia olisi kuunnellut mielellään parin kappaleen verran lisää.
Riku Metelinen
(julkaistu BN-numerossa 2/2023)
